Parhaat palavat loppuun nuorina.

Hyvästelin tänään rouvamalliset, normaali-istuvat, ylhäällä pysyvät hillityn rock-henkiset lindex-farkkuni häkellyttävän lyhyen tuttavuuden jälkeen. Persus ei kestänyt tätä menoa. Nyt menetyksen äärellä tajuan pitäneeni saumatonta yhteistyötämme sekä kokonaisvaltaista suhdettamme itsestäänselvyytenä.

Mitä minä nyt teen? Kävin jo läpi varamiehistön, enkä löytänyt samanveroista korvaajaa. Beaversini ovat kyllä petollisen hyvännäköiset, mutta tiedän että ne pysyisivät ylhäällä aina kotiovelle asti, jonka jälkeen lipsuisivat kylkiäni pitkin lopun päivää. Harkitsen jälleen vyötä, mutta se menee puhtaasti S/M:n puolelle, jos tarkoitus on oikeasti että kirraan sen avulla housut pysymään ylhäällä.

En todellakaan halua mennä tositarkoituksella farkkukauppaan tämän kokoisena. En, vaikka persukseni on todistettavasti juoksun ansiosta erimuotoinen kuin ennen (sovittelin äsken läpi n. 17 paria vaatekaapissani olevia housuja, jotka kaikki todistivat asian puolesta), ja jouduin jopa ostamaan L-koon jumppahousut XL:n sijaan. Tai ei se mitään joutumista ollut, jos lasketaan hymyn paljastamat poskihampaat (12). Farkut ovat silti eri asia kuin trikoo.

Juoksu ja lenkkeily ovat sujuneet yllättävän hyvin. Pohkeistankin on löytynyt uusia lihaksia. Vatsasta on kadonnut yksi poimu makkaroiden välistä (vatsa on siis ihan minimaalisesti kiinteytynyt, ei pullistunut entisestään). Ensi viikolla alkaa lähikoululla sekä Pilates että Zumba, ja olen innoissani. Enkä ole vieläkään repsahtanut suklaaseen (pahasti). Nyt on kuulkaas pakko jo saada jotain tuloksia aikaiseksi. Ja sitten vasta ne farkut, eikös?